|
Active Life Village Oy on käynnistänyt hankkeen hyvinvointialalla toimiville palvelu- ja teknologiayrityksille tarkoitetun Active Life Business -talon rakentamiseksi. Talo tulee osaksi Active Life Village -innovaatiokylää.
Tavoitteena on, että rakennustyöt aloittetaan viimeistään vuoden 2011 aikana. Samaan aikaan valmistellaan myös kolmannen talon rakentamista. Tämä Active Life Living tarjoaa palveluasuntoja, joiden asukkaat tulevat mukaan kehittämään uusia toimintamalleja erityisesti ikääntyneille. Kyseessä on siis aito Living Lab.
Pelkän toimitilan sijaan tarjotaan ainutlaatuinen toiminta- ja kehittämisympäristö. Kun kaikki rakennukset toimivat, on samassa pihapiirissä toisiinsa kytkettyinä opetus- ja tutkimustoiminta (Science), liiketoiminta (Business) ja asuminen (Living). Yhteensä tilaa tulee olemaan noin 15 000 kerrosneliömetriä.
Nykyisessä Active Life Science – talossa on sekä opetus- ja tutkimustoimintaa että alan yrityksiä. Merkittävä kansainvälinen toimija on Philips InnoHub, joka viime vuonna avasi pohjoismaisen innovaatiokeskuksensa Active Life Villagessa.
Helsingin metropolialueen kaupungit ovat vahvistaneet seudun kilpailukykystrategian, johon sisältyy vahva fokus innovaatioympäristöjen kehittämiseen ja hyödyntämiseen koko seudulla.
Active Life Business tilat ovat käytettävissä arviolta loppuvuodessa 2011.
Muut palvelut
Toimintaympäristö tarjoaa monipuolisia oheispalveluja, joista mainitsemisen arvoisia ovat erityisesti hyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvät laboratoriot sekä suurtenkin tilaisuuksien järjestämiseen sopivat auditoriot.
Yhteenveto
Yhteenvetona Actve Life Villagen edut
- Ei vain toimitilaa vaan aktiivinen toiminta- ja kehittämisympäristö
- Ainutlaatuinen hyvinvointi- ja terveysosaamisen keskus
- Yritykset, tutkimus, opetus sekä käyttäjät kohtaavat
- Suomen merkittävin markkina läsnä Active Life Villagen intressitahona
- InnoHub tarjoaa alustan kansainväliselle osaamisenvaihdolle
- Monipuoliset laboratoriotilat mahdollistavat palvelukonseptien testauksen
- Viihtyisä ja ajanmukainen ympäristö, joka kehittyy jatkuvasti
Lisätietoja:
Osmo Koskisto
050 548 1608
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Active Life Business -talon sivulle>>

|